Hirwweeetä rakentamista joka ....(piip) kesä.....

... tuumasi Hirvikartanon isäntä, viime viikolla. Näinhän se on-oikeassahan tuo miesparka on. Samaan hengenvetoon sanoi isäntä aika napakasti, että ens kesänä en rakenna edes linnunpönttöä. Noooo, tuumasin minä työntekijöille. Onhan tässä talvi aikaa taas "unohtaa" väsymys ja kipeät olkapäät.
Tämän kesän projekti onkin meillä uuden kauristarhan rakentaminen. Sen rakentaminen alkoi sillä että siirrettiin iso 1800-luvun hirsivaja Juokslahdesta tänne Hirvikartanon pihaan. Hirsikerrallaan piti se ensin purkaa ja sitten nyt hirsi kerrallaan kasata. Työmaa on edennyt ihan uskomatonta vauhtia. Tänään siitä puuttuu enään kaski ylintä varvia ja sitten alkaakin katon teko. kasaus aloitetiin tiistai-aamuna, nyt on perjantai. Tämä rakennus tulee rehuvarastoksi.
Samanaikaisesti meillä varastoidaan ensi talveksi kaikkea. Mm. hirvien ja tulevien kauriiden, lehtikerput.Niitä tarvitaan useampi tuhat.
 Itse olen juossut lakkasuolla ja kanttarellejakin on jo kasassa jonkin verran.
Ihanaa ajatella, että saan ensi talven listalle lakkoja. Keväällä tuli tosi hyvin korvasieniä.
Asiakkaita käynyt oikein mukavasti ja kesän ruokalista saanut hyvää palautetta.
Huvitusta herättää mm. listalla oleva Paavon pakkomielle. Paavo siis on se meidän esikoinen, joka on Keuruun maavoimissa vielä loppuvuoden. Tunnetusti nuorella miehellä on nuoren miehen ruokahalut ja annos sen mukainen....
Vieraita on taas käynyt kiitettävästi. Jopa niin, että tuumasin kotipihallani yksi ilta että, taitaa olla Sammallahden vilkkain camping- alue, tämä meidän piha. 
Mutta nyt lähden lakkasuolle-jos vaikka näkisin hirven!

Vala

Kuullos pyhä vala, kallis Suomenmaa:sinuun koskea ei väkivalta saa! Sua suojelemme,verin varjelemme.Ollos huoleton, poikas valveill`on!
Näin kajahti laulu tänä aamuna Keuruun pioneerirykmentin urheilukentällä. Esikoiseni Paavo, antoi juhlamenoin, lupauksen puolustaa isänmaataan ja sen laillista esivaltaa.
Samalla kertaa saman lupauksen antoivat 140 muuta alokasta.
Nyt kun olemme tulleet tähän pisteeseen, että "pikkulapseni" on aikuinen mies ja tekee ehdottomasti omia valintoja elämässään, ei voi kuin paukutella henkseleitä siitä varmuudesta ja viisaudesta, mitä näen hänen ratkaisuissaan tähän mennessä elämää.
Paavolla se on tosin vasta alkutaipaleella ja monia kinkkisiä ratkaisuja on vielä paljon edessäpäin. Mutta esim. luvata kaksikymppisenä noinkin iso asia, on minusta osoitus kypsästä päätöksenteko kyvystä.
Suotta parjaamme "nuorisoa". Kaikki ne, joille meidät kotiväki esiteltiin, tuntuivat tavattoman fiksuilta aikuisenaluilta.
En voi kuin kerrata tuon Valalaulun kerosäkeen-Ollos huoleton, poikas valveill on!
Kiitos teille sotapojille ja -tytöille. Opitte arvokkaita taitoja tosi monelle elämän eri sektorille.
Kumpa minullakin olisi ollut tuohon aikanani mahdollisuus;)

Tämä Joulu

Olen ollut pitkään hiljainen blogeissani. Edellisen kirjoitin maaliskuussa tänä vuonna.
 Huhtikuussa menetimme ainoan tyttäremme sairaskohtauksen seurauksena. Miina oli vain 17 vuotias, lukiolainen, meidän perheen keskimmäinen. Miinan kuolema tuli meille täysin puskasta. Hän nukkui pois kotonamme, omassa sängyssään. Kaikki oli käynyt todella nopeasti eikä meillä ollut mitään mahdollisuuksia hänen pelastamiseen.
Olen käynyt kovaa Jaakobin painia sen suhteen että kirjoitanko tästä mitään blogissani.
Päädyin kuitenkin ,koska tämä blogi kertoo Hirvikartanon hirvistä ja niiden perheestä. Ja jos mikä niin tämä on HYVIN oleellinen osa Hirvikartanon väen eloa.
Ensimmäiset kolme kuukautta teimme työtä täällä kuin koneet. Hiljaisina ja tyhjinä. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin-työnteko helpottaa ja auttaa. Ainakin meidän kohdalla.
Sitten se iski-se pohjaton ikävä. Ja se jatkuu. Meidän perheessä me tytöt laitettiin aina se joulu. Olimme Miinan kanssa jouluhössöttäjistä "pahimpia". Nyt tänä jouluna haluaisin vaikka nukkua koko joulun yli. Olla ajattelematta yhtään mitään.
Toki arvostan ja tiedän että minulla on vielä paljon arvokasta. Esim. pojat, yritys, perhe, oma terveys. ja te ystävät. Ilman tätä joukkiota ei olisi minua.
Hirvetkin reagoivat suruumme. Muistan kun Miinan kuoleman jälkeen kävin niin monet kerrat itkemässä hirville kovaa kohtaloani. Jorma saattui nuolla naamaani vaikka kuinka pitkään. Olemme ennenkin huomanneet kuinka herkkävaistoisia he ovat meidän ihmistenkin tunnetiloille.
Tänä vuonna joulua vietämme isolla joukolla. Veljeni perheineen tulee meille ja yritämme selvitä tästä joulusta toistemme avulla.
Sen jälkeen alkaakin varsinainen vilske itä-naapureiden saapumisen myötä .

Laulakaamme jokainen lempi joululauluni; En etsi valtaa loistoa, en kaipaa kultaakaan.

Muistakaamme kaikki rakkaitamme-niin eläviä kuin pois nukkuneita.
Kiitos teille kaikille tuestanne.

Norjaan!

Näin maaliskuussa ajatukset palaavta usein yli 15 vuotta vanhaan tapahtumaan. Me Joukon kanssa pakattiin lapset Saabbiin ja muutettiin Pohjois-Norjaan!!!
Minä olin nuori frouvan alku jolla oli pienet lapset. Jouko kiersi tuolloin keikkamuusikkona ja vuoroin Muuramen kunnalla maatalouslomittajana. Oli jatkuva puute rahasta. Jouko teki töitä tauotta ja silti joka kuukausittaisista velvollisuuksista selviytyminen -oli todella selviytymistä....
Minun isä se taisi ehdottaa että Norjassa on kova työvoimapula.
Niinpä me surffattiin Muuramen kunnankirjaston koneilla(internet oli tuolloin varsin uutta) norjaisen työvoimahallinnon sivuilla.
Sitten koetettiin kepillä jäätä. Jouko käännätti Jyväskylän yliopistolla norjankielelle työhakemuksensa ja cv;nsä ja sen jälkeen vapisevin käsin laitettiin kahdeksan kirjekuorta postiluukusta alas kohti eripuolille Norjan maata.
Kului pari päivää ja puhelin soi. Mies puhui norjaa ja englantia vuoronperään. Paniikki iski-sovittiin että hän soittaa huomenna.
Seuraavana päivänä Jouko sai sen verran puhelimessa tolkkua että hyppäsi siltä seisomalta autoon ja lähti katsomaan paikkaa joka tarjosi Joukolle työtä karjanhoitajana yksityisessä lomitusringissä.
Muuramesta Lyngeniin on 1400 km... Kilpisjärjeltä rajan ylitys jossa sää muuttui tosi myräkäksi. Jouko ajoi vasten lumiseinämää useita kilometrejä näkemättä yhtään mitään, mutta perille pääsi! Nord-Lenangen kylä, tie päättyi tulevan kotimme pihaan, Russelvin kylään.
Jouko tapasi isäntiä ja emäntiä ja totesi että 40-luvulla rakenettu talo kelpaa meille asunnoksi.
Kuvia jotka Jouko otti sieltä, minä tutkin ahneesti. Pelkäsin ja halusin sinne yhtäaikaa!
Kolmen viikon päästä jo muutettiin-Saabilla.
Perille päästyämme meitä odotti jääkylmä petroolille haiseva talo. Isäntä oli unohtanut lämmittää tuloamme varten ja yritti nopeaa ratkaisua jollain pahalle haisevalla lämmittimellä.
Mutta siitä se sitten lähti!
Seuraavalla viikolla 3 v. Paavo aloitti "barnehagetin" jotta tutustuisi muihin lapsiin ja oppisi kielen. Minä olin Miina vauvan kanssa kotona ja Jouko kiersi talosta taloon opetellen uusia tapoja ja uutta työtä, uudesta kielesä puhumattakaan.
Eipä aikaakaan kun minustakin tuli karjanhoitaja. Niin sitä huomasi ravintolakokki olevansa aamuisin virittelemässä lypsykonetta käyntiin sadan lypsyvuohen utareiden tyhjentämiseksi. Näin meni muutama vuosi.
Ostettiin oma talo joka remontoitiin kauniiksi, oli saunat ja muut!
Tuohon aikaan meillä kummallakin jäi maataloshommat. Jouko siirtyi kanttoriksi kahdelle seurakunnalle, sekä toimi musiikinopettajana paikallisessa koulussa.
Minä taasen sain viran kunnallisesta vanhainkodista keittiön pääemäntänä.
Sitten saatiin vielä poikavauva Kalle.
Kalle oli noin vuoden vanha muutaessamme takaisin kotosuomeen-Kemiin.

Pakkanen paukkuu!

Hyvää Uutta vuotta 2012 kaikille lukijoilleni! Ja taas nämä samaiset anteeksipyynnöt tästä liian pitkästä vaitiolosta. Tuonne Facebookin puolelle yritän muistaa laittaa jotain juttua tämän tästä.
Tämä vuosi alkoi meillä perinteisesti vilkkaasti.
Itänaapureita vieraili varsin kiitettävästi tilallamme ja toiminnassa oli todellakin tekemisen meininki! Mutta mikäpäs se on olla ravintoloitsijana kun on kasassa superhyvä tiimi! Ilman sitä voitaisiin panna ovet kiinni samantien.
Puoliso ja lapset ovat flunssaileet jonkin verran ja minäkin äidyin nurisemaan että milloinkohan se minä saan olla kipeänä.... kuulemma heti äitienpäivänjälkeisenä maanantaina saan aloittaa sairasloman....Esikoiseni Paavo aloitti tarhaeläin opiskelut Marraskuussa. Pate on oiva esimerkki siitä kuinka paljon onnellisempia ihmiset olisivat jos saisivat tehdä asioita joihin on itressit ja intohimo.
Pate saattaa soittaa ääni innostuksesta väristen että olipa mahtavaa taas tänään koulussa! Tehtiin sitä ja tätä, tutkittiin ja pengottiin jos vaikka mitä.
Lukiolaisemme taasen valmistautuu satasella vanhojentansseihin! Kyllä on panostettu paljon siihen päivään!
Nuorimmainen sai joulupaketista tähtikaukoputken ja ihastelee taivaankappaleita suureen ääneen. Myös paikallinen elokuva-projekti sai Kallen porukkaansa ja siitäkin ollaan innostuneita myös.
Me taasen suunnitellaan Joukon kanssa ensikesän projekteja. Tarhan suhteen aiotaan tehdä uudistuksia sekä aikeena parantaa yläpohjan erityksiä. Aina jotain kuitenkin, rolling stones!

Musta on tullut sienihullu!

Alan ymmärtämään tuota meidän miesväkeä pikkuhiljaa. Mikä on se mahtava tunne kun löytää metsästä kirkkaana kirkuvan keltaisen kanttarelli"pellon" tai hokaa sammalikon seasta tajuttoman rykelmän mustatorvisieniä ja suppilovahveroita. Minusta tuli saalistaja-sienien saalistaja. Olen ollut sitä aina, mutta tää syksynä kun sieniä on ollut niin hurjasti tarjolla on lajiin ollut helppo hullaantua. Aina tulee kopat täyteen-tyhjiä ei reissuja ei tunneta. Parasta on kun saan mukaan jonkun ystävän tai lapset. Sasha-koira on mukana automaattisesti!
Hyvä juttu muuten se etä meidän lapset osaa kulkea metsässä. Pikku-Kallekin sujuvasti kompuroimatta kulkee metsässä-ei jää jälkeen ja tunnistaa kasveja ja eläimiä.
Eilen nähtiin kaksi nuorta naarashirveä-samanlaisia kuin meidän Laila. Uteliaana katselivat meitä ja kun tuijotuksen jälkeen sanoin terve-pötkivät kaunottaret pakoon.
Kesä olikin taas Hirvikartanolla aikamoista. Innostuttiin vaihteeksi rakentamaan. Laajennettiin meidän aitta/liiterirakennusta parkkipaikan laitaan saakka. Hyvä tuli, mutta siinähän se kesä meni.
Juuri ennen koulujen alkua ehdittiin käymään kokoperheenä Ahvenamaalla autoreissulla. Edellisestä vierailusta olikin minulla kulunut 34 vuotta.
Kesä on meille myös ankaraa kerppujen keräämisaikaa. Suurimman osan lehtikerpuista toimittaa meille rilaiset yksityiset henkilöt tai yhdistykset. meidän homma on sitten huolehtia että kerput suolaamisen jälkeen kuivuu riittävät tuulettuvassa paikassa. Ensi talveksi on hyvät varastot taas. Viime vuonna onneksi kevät tuli ajoissa ja tuoreruokinta alkoi varhain.
Kesällä kävi taas kiitettävästi vieraita. Juuri niitä ihmisiä joita valitettavasti ei tapaa välttämättä edes joka vuosi.
Ihailimme Päijänteen horosonttiin laskevaa kesäyötä ja paransimme maailmaa ja olimme sosiaalisia ihmisiä-eikä työkoneita...
Luin edellisen blogitekstini ja tuppasi hymyilyttämään jossa kehuskelin että vasa on nyt tunnistettu tytöksi. Juupa juu-se onkin poika... Liekö meidän Suvilla nyt identiteettikriisi kun aloimmekin puhutella hänä kesken kaiken Tapaniksi...
Keskikesällä meidän Paavo esikoinen sai suuria uutisia ja pääsi kiihkeästi haluamaansa koulutukseen.
Paavo muutta Paimioon marraskuussa opiskelemaan eläintarha eläinten hoitoa ja hoidon suunnittelua.
Mulla jo nyt kamala ahistus. Tulen kaipaamaan Paavoa ihan järjettömästi. Tiedetään tiedetään. Paavo on jo aikuinen ja pitää päästää mamman irti. Mutta me olemme olleet aina hyvä aisapari esim. töissä. Luotan Paten arviointikykyyn monessa asiassa ja olen hänestä tavattoman ylpeä.

Keväjuhlaa

Tänä viikonloppuna alkaa kesäloma meidän lapsilla. Se tarkoittaa sitä että ravistelen puolenpäivän aikaan sänkyjen päätyjä ja toivottelen tervetulleeksi aamiaiselle...
Hirvikartanolla on tapahtunut taas paljon.
Toukokuun alussa uusi vasavauva näki päivänvalon. Virkeä vauveli karkasi äitinsä valvovan silmän alta poikien puolelle ja sieltä häntä palautettaessa Paavo havaitsi vauvelin olevan tytöntyllerö.
Annikin tyyneys tällä kertaa äitiyteen on mukavaa katsottavaa-Annikki on niin ylevä. Hoitaa ja valvoo-tietää olevansa huipulla juuri nyt!
Itse kartanolla on aloitettu kevätsiivoukset. herraisä kuinka hirsien ja vuoliaisten päälle onkaan kertynyt pölyä! Sellaista on puulämmittäminen. Mutta joka huone ollaan käyty kerta kerralta läpi ja siivottavaa jäi vielä lukiolaisellemmekin.
Tämä aika on jotenkin innostavaa!
Ensin sesongin jälkeen meillä levätään Pistän lapset aamulla kouluun ja käyn uudestaan nukkumaan-tätä noin viikko jonka jälkeeen käyn kylässä. Tapaan niitä ihmisiä joille ei yksinkertaisesti ole jäänyt talvella aikaa. Tunnustan-olen kyläluuta ja olisin sitä enemmänkin jos työni antaisi sille mahdollisuutta.
Tähän aikaan on myös mukava suunnitella asioita ensi kaudelle-miettiä virheitä joita pitää oikaista ja muistella talven kohokohtia.
Jaahas-taitaa olla paras mennä tuutilullaamaan-huomenna ankaraa leipomista jämsäläisiin lakkiaisiin!